Seinäjoen Voima on liittynyt energiatehokkuussopimukseen vuosille 2026–2035. Sopimuksella Seinäjoen Voima sitoutuu tehostamaan toimintansa energiankäyttöä vuoden 2035 loppuun mennessä.
Sopimuksen myötä Seinäjoen Voima kehittää toimintansa energiatehokkuutta pitkäjänteisesti ja seuraa aktiivisesti tavoitteen toteutumista. Sopimus auttaa samalla pienentämään energiakustannuksia ja vähentämään päästöjä.
– Sopimuksella sitoudumme tehostamaan vapaaehtoisesti toimintamme energiankäyttöä. Olemme olleet osana energiatehokkuussopimusta jo monien vuosien ajan, ja sopimus on toiminut yhtenä ohjaavista tekijöistä toiminnassamme energiatehokkuuden kehittämisessä. Sopimuksen ja yhtiön sertifioidun energiatehokkuusjärjestelmän ansiosta pystymme edistämään järkevää ja tehokasta energiankäyttöä päivittäisessä tekemisessämme, sanoo Seinäjoen Voiman toimitusjohtaja Pasi Salo.
Mikä on energiatehokkuussopimus?
Energiatehokkuussopimukset ovat valtion ja eri toimialojen välisiä sopimuksia, jotka ohjaavat teollisuutta, energia- ja palvelualaa, kiinteistöalaa sekä julkista alaa energian tehokkaampaan käyttöön vapaaehtoisin keinoin. Nyt alkava sopimuskausi on järjestyksessään neljäs ja on solmittu vuosille 2026–2035.
Energiatehokkuussopimukset ovat vuosikymmenten saatossa vakiintuneet osaksi Suomen energiapolitiikkaa. Niillä on tärkeä rooli Suomen ilmasto- ja energiastrategiassa ja ne tukevat Suomen tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.
Energiatehokkuussopimuksiin on sitoutunut laajasti valtionhallintoa ja eri toimialoja. Mukana ovat työ- ja elinkeinoministeriö, ympäristöministeriö, Energiavirasto, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Elintarviketeollisuusliitto, Energiateollisuus, Kemianteollisuus, Metsäteollisuus, Teknologiateollisuus, Kaupan Liitto, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa, Autoalan Keskusliitto, Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli, Kuntaliitto ja Maakuntien tilakeskus.
Lue lisää: https://energiatehokkuussopimukset.fi
Lisätietoja: Pasi Salo, toimitusjohtaja, Seinäjoen Voima Oy, puh. 010 5055 325