Enemmän uusiutuvaa energiaa

Seinäjoen Voima panostaa voimakkaasti päästöttömiin energiantuotantomuotoihin. Viime vuosina käyttöönotetut käyttöpaikkamurskain, lämpöakku ja sähkökattila ovat lisänneet merkittävästi uusiutuvan energian osuutta tuotannossa.

Kohti päästötöntä energiantuotantoa

Seinäjoen Voiman tuotannossa syntyvät päästöt ovat vähentyneet huomattavasti kuluvalla vuosikymmenellä. Kehityksen ovat mahdollistaneet uudet tuotantoratkaisut, joiden ansiosta Seinäjoen Voiman energiantuotanto muuttuu päästöttömäksi 2030-luvun aikana. Samalla on lisätty tuotannon joustokykyä vaihtelevien olosuhteiden varalle.

Vuonna 2020 Seinäjoen Voima otti käyttöön sähkökäyttöisen käyttöpaikkamurskaimen, jolla murskataan voimalaitoksen biokentällä puuraaka-ainetta hakkeeksi. Syntyvää haketta hyödynnetään voimalaitoksen polttoaineeksi. Käyttöpaikkamurskaimen käyttöönotto mahdollisti luopumisen polttomoottorikäyttöisestä mobiilimurskauksesta, mikä on vähentänyt tuotettuja päästöjä.

Vuonna 2022 oli vuorossa uuden kaukolämpöakun ja sähkökattilan käyttöönotto. Kaukolämpöakulla voidaan lämmittää 10 000 kuutiota kaukolämpöverkon vettä, energiaa mahtuu varastoon 400 MWh. Kaukolämpöakun lataus- sekä purkuteho on 40 MW. Sähkökattilan teho on myös 40 MW. Tuotantomuotojen avulla Seinäjoen Voima vähentää CO2-päästöjä vuositasolla 7 200 tonnia.

Loppuvuodesta 2025 valmistuu Seinäjoen Voiman ja Seinäjoen Energian lämpöpumppuhanke, jossa Seinäjoen kaupungissa syntyvästä jätevedestä tuotetaan kaukolämpöä ja kaukokylmää. Hankkeen rakennustyöt sijoittuvat Seinäjoen Voiman kaukolämpölaitoksen ja vieressä sijaitsevan Seinäjoen Energian jätevedenpuhdistamon alueille. Hankkeen myötä vuosittaiset CO2-päästöt vähenevät noin 15 000 tonnilla.

Polttoaineet 2024

Käytetyt polttoaineet (%)

Sivutuotteiden käsittely

Voimalaitosprosessin sivutuotteena syntyvä tuhka (20 000 t/a) hyödynnetään 100-prosenttisesti maarakennusaineena. Tuhkaa käytetään korvaamaan ja säästämään luonnonmateriaaleja, sillä se on kevytrakenteista, kantavaa, routimatonta ja kustannustehokasta. Kapernaumin ja Hanneksenrinteen laitoksilla syntyvää lentotuhkaa hyödynnetään metsälannoitteena.

Käytössä sertifioidut järjestelmät sekä energiatehokkuus­sopimus

Seinäjoen Voima noudattaa ISO 14001:2015 -ympäristöjärjestelmän standardia sekä ETJ+ energiatehokkuusjärjestelmää. Järjestelmien tavoitteena on ohjata ja tukea toimintaa kohti jatkuvan parantamisen periaatetta. Molemmat järjestelmät ovat sertifioituja ja nykyiset sertifikaatit ovat voimassa 20.12.2024–19.12.2027. Sertifioitujen järjestelmien lisäksi voimalaitoksella on käytössä vapaaehtoinen energiatehokkuussopimus.

Yleistä
Seinäjoen Voima

Sivusto käyttää evästeitä sivuston käytön seurantaan.

Pakolliset evästeet

Pakolliset evästeet ovat sivuston toimivuuteen välittömästi liittyviä evästeitä.

Tilastointi ja käytön seuranta

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen nimetöntä tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.